Silkkitori

Nimi: Highsun String & Cloth Market
Osoite: Yanjiang dong lu/Yanjiang East road/沿江东路 429
Reitti: Lähimmät metroasemat: Haizhu Square/海珠广场 ja Dongshankou/东山口. Haizu Squareltä pääsee perille kävelemällä joenvartta kulkevaa tietä, silkkitori on tien vasemmalla laidalla. Dongshankoulta en ole ikinä kulkenut, mutta molemmilta metroasemilta voi ottaa taksin.


View Guangzhou in a larger map

Silkkitori sijaitsee Guangzhoun shengxian textile city-nimisellä alueella. Tori on kolmikerroksinen rakennus täynnä pieniä kojuja. Kojut myyvät joko kankaita tai käsintehtyjä vaatteita. Räätäli mittaa asiakkaan ja vaate tehdään mittojen mukaan. Puvun valmistamiseen menee normaalisti noin puolitoista viikkoa, mutta nopeampikin aikataulu lienee mahdollinen mikäli maksaa ylimääräistä. Käyttämässäni liikkeessä ensimmäinen sovitus oli kaksi päivää mittojen ottamisen jälkeen ja toinen sovitus viikko jälkimmäisestä sovituksesta.

Pukujen hinnat vaihtelevat hieman alle 500 Yuanista yli 800 Yuaniin kappale. Tinkaamalla pyyntihinnasta pitäisi saada pois muutama satanen. Kankaat joko kuuluvat hintaan tai sitten eivät. Erikseen ostettuina kankaille tulee hintaa yleensä sadasta kolmeen sataan Yuaniin, riippuen laadusta ja tilaajan koosta. Paikka ei ole kaupungin halvimpia, mutta sinne on helppo päästä ja myyjät puhuvat jonkin verran englantia.

Silkkimarkkinat sisältäpäin

Kuva on otettu rakennuksen kolmannessa kerroksessa eräiden liukuporteiden lähistössä. Kuvassa olevan tyynykaupan takana on räätäli, joka sanoo valmistavansa Finnairin työuniformuja. Räätälillä oli sanojensa tueksi seinällä iso kuva Finnairin lentokoneesta sekä kaapissaan yksi uniformu, jota meille näytti. Kyseinen räätäli teki puvun ja kauluspaidan 575 Yuanilla, kankaat piti ostaa erikseen. Teetin puvun Kantonin messujen aikana, joten hinnassa saattoi olla hieman ylimääräistä.


Toinen kuva silkkimarkkinoilta

Tämä kuva on ensimmäisestä kerroksesta, kuten näkyy koko rakennus on täynnä samanlaisia pieniä kojuja, joten siellä on vaarana eksyä ajoittain.


Silkkimarkkinat ulkoapäin

Kuva pääovesta. Haizhu Squaren metroasemalla pääsee kävelemällä tietäpitkin kuvan vasemmasta laidasta ulos ja jatkamalla matkaa noin puoli tuntia kävellen.


Shengxian textile city kyltti

Ainakin Haizhu Squarelta päin kävellässä pitäisi näkyä tämän näköinen kyltti. Kyltin jälkeen autohuoltamot tien laidassa vaihtuvat kangaskaupoiksi.

Kommentit (0)

This comment form is powered by GentleSource Comment Script. It can be included in PHP or HTML files and allows visitors to leave comments on the website.

Navigation :